tiistai 13. marraskuuta 2012

Tottelevainen piski (?)

Ollaan treenattu ahkerasti tokoa!
- Luoksetulo menee tosi mallikaasti
- Paikkaa ollaan treenailtu, nyt menee sisällä reilu minuutti, varmaan pitempäänkin. Ulkona tehty alle minuutti, tai pitempää pätkää palkaten välillä (sentään se suostuu menemään maahan ulkona!). Oon ihan lähellä koiraa vielä paikkamakuissa.
- Perusasentoja ja 90 asteen kääntymisiä ollaan reenailtu, menee jo paremmin. En ole onnistunut opettamaan sitä alustalla pyörimistä, mutta perinteisellä taktiikalla edistymistä takapään käytössä on havaittavissa.
- Liikkeestä seis menee siinä vaiheessa, että koira kävelee edessä ja pysähtyy käsimerkistä (+käsky "seiso"), jää seisomaan vaikka jatkan itse kävelyä.

Viime viikon yhteistreenitkin meni kivasti, oli ihan eri tekemisen meninki kuin edellisellä kerralla.

Ajattelin, että noutoa voisi alkaa opettaa noutokapulalla pikkuhiljaa. Pitää koittaa ensin naksutusmenetelmällä, josko sillä saisi nätisti opetettua.

torstai 8. marraskuuta 2012

Suuri metsästäjä

Lilyn kanssa on treenailtu tokoa ja agia, mutta mikä parasta: päästiin kuin päästiinkin käymään lintumettällä pohjoisessa!

Hakua ei olla varsinaisesti harjoiteltu vielä, koitettu tietenki mahollisimman paljon käydä mettässä lenkeillä koiran kanssa. Vieraassa maastossa se kyllä lähti ihan kivasti hakemaan. Aika arkaa se haku vielä oli, ja huomaa, että ollaan liian paljon kävelty polkuja pitkin... Kun sitten lintujen hajuja alkoi löytyä, löytyi myös virtaa koiraan. Annettiin koiran rauhassa työskennellä ja haistella menemään. Lintuja ei loppujen lopuksi löytynyt, mutta ammuttiin testilaukaus haulikolla kuitenkin, ehkä noin 15-20 metrin päässä koirasta. Lily vain innostui siitä :) ei siis paukkuarkuutta havaittavissa. Kyllä siitä hyvän metsästyskoiran saa kun jaksaisi vain treenata! Pitää ensi keväänä ja kesänä ottaa tehotreeniin haku ja nouto, niin päästään mahollisesti ens syksynä tositoimiin. Esim. vedestä noutoa ei olla treenattu vielä juurikaan.

Agissa viime viikolla Lily oli melkoisen pirtsakalla (eli ADHD) tuulella. Pentumaisesti jaksoi pari estettä hienosti, ja sen jälkeen karkasi lapasesta, heh. Tehtiin pari uutta estettä, eli muuri ja pussi, molemmat oppi kuin vettä vain. Pientä valssitreeniä hypyillä ja putkilla koitettiin myös, mutta pikku springerin keskittyminen ei kolmen esteen yhdistelmää pidempään rupeamaan tahtonut riittää. Hyvä silti sekin! Puomilta tuli ensi yrittämältä alas, mikä oli tietenkin aika huono juttu. Kontakteja olen opettanut 2on-2off -tekniikalla, muttta ei voi kyllä vielä sanoa, että Lily ymmärtäisi mistä siinä on kyse. Vaatisi paljon enemmän treeniä. Agissa tulee nyt vähän taukoa kun en ole saanut hommattua uusia treenikertoja, ja Ojangossakin alkaa olla jo ulkokausi ohi.

Tokossa viime torstaina Lilyllä ei kiinnostanut yhtään. Tehtiin siis vaan paikalla istuminen niin, että palkkasin joka välissä ja olin ihan lähellä ja pari sivulletuloa. Kun seuraamistreenit ei oikein tahtoneet kiinnostaa, tein muutaman kerran ruutua namialustalla. Se oli sopivan hauskaa ja simppeliä treeniä pentuselle.

Tokossa tarkoituksena seuraavaksi opettaa koiralle käännökset. Koitin naksuttamalla opettaa alustalla pyörimistä ja sitä kautta takapään käyttöä, mutta aika laihoin tuloksin. Lily vaan pureskeli ja retuutti lopulta sitä alusta... Pitää ottaa tänään treeneissä puheeksi. Myös suoraa perusasentoa ollaan treenattu, vähän luoksetuloa ja liikkeestä seisomista.