sunnuntai 4. elokuuta 2013

Lisää draivia?

Viime viikonloppuna oltiin Helsingin Tuomarinkartanossa kv-näyttelyssä. Tuomarina toimi serbialainen Jovanovic Nemanja. Lily oli junnuluokan toinen saaden ERI:n:

"Correct type. Medium strong bones. Feminine head. Needs better stop and more full muzzle. Elegant neck. Well deep chest. Correct topline. Could have more angulations in front. Well angulated befind. Enough good coat condition. Need more drive in movement."

Ai tähänkö esiintymiseen vielä lisää draivia tarvittas?? Kuva kasvattajalta pöllitty.

Mun mielestä Lissun turkki oli mitä mainioimmassa kunnossa, kiitos silkkimanttelin joka tuli vastikään hankittua. Toimii!

Muuten ollaan treenailtu vähän noutoa, edelleen luovutus ongelmana; tahtoo jättää damin/riistapukin aina metrin päähän. Oon koittanu naksulla ja spontaanisti opettaa tuomaan käteen, mutta toistaseksi heikoin tuloksin. Veteenkin lähtee hienosti noutamaan.

Tokoa ollaan treenailtu pikkusen, ihan alo:n liikkeitä (paitsi liikkeestä maahan ja seisomista). Vähän kaukokäskyjä myös tehty. Oikeaan mielentilaan kun pääsee niin tyttö on tosi innokas tokoilija! Itsekin opin pikkuhiljaa motivoimaan sitä paremmin, myös lelut on mukana treeneissä. Tosin kuuma sää ja just alkaneet juoksut nyt on vieny vähän kiinnostusta.

Agi on ollu tauolla sattuneista syistä, mutta pitää koittaa syksymmällä aloitella sitä taas Ojangossa. Veikkaan, että tokoilu ja muu yhdessä tekeminen auttaa myös siihen lajiin, kun saa lujitettua suhdetta ja yhdessä tekemisen meininki paranee.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Näyttelytuloksia

Blogissa ollut hiljaiseloa, päivitellään nyt parit näyttelytulokset tänne.

Hausjärven ryhmiksessä 6.4. tuomarina oli Saija Juutilainen, tulos JUN ERI 4. Arvostelu:

"16 kk. Tyylikäs oikealinjainen juniori, jolla hyvä rungon malli. Lanneosa voisi olla hieman lyhyempi ja tiiviimpi. Kaunis nartun pää ja ilme. Hyvä purenta, huulilinja ja korvat. Tyylikäs kaula joskin hieman lyhyeksi lie ajeltu. Hyvät kulmaukset ja käpälät. Oikea karvanlaatu. Mukava luonne joka näkyy myös liikkeessä. Hyvä askelpituus ja voima mutta ylälinja saa jäntevöityä ja on liikkeessä hieman takakorkea."

Trimmillä oltiin käyty tosiaan vaan pari päivää ennen näyttelyä... Hyvin kuitenkin Lissu käyttäytyi Heidin esittämänä (pientä alkuvolttia lukuun ottamatta).

Tässä välissä käytiin parit mätsärit täällä Helsingissä. Ihan nätisti Lily menee myös mun esittämänä, molemmista irtosi siniset nauhat ja toisissa sijoituttiinkin sinisten neljänsiksi :)

Seuraava koitos olikin Helsingin kv 11.5. tuomarina saksalainen Henny Kappetijn. Tuloksena NUO ERI 1 SA SERT. Arvostelu:

" 17 months. Well developed bitch with a beautiful head. Well set eyes of good colour. Nice expression. Good neck. Very good angulations. Nice forechest and very good spring of ribs. Exc. movement with good temperament, nice topline."

Lissu esiintyi taas kasvattajan esittämänä hienosti. Tuomarille tärkein arvosteluperuste tuntui olevan liike, ja liikkeessä erityisesti se, ettei häntä nouse liian korkealle. Serti siis napsahti, hieno tyttö :)

Sertin arvoinen Lily Helsingissä

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Hiljaista treenirintamalla

Juoksut on juostu, mutta viimeisimpänä vitsauksena iski ripulitauti. Treenit on siis jäissä. Muutaman kerran kerettiin agilityssä käydä, ja Lissu on hienosti edistynyt. Lisää treeniä ja varmuutta vaan kaipaisi!

Alla vielä Valkealan ryhmänäyttelyn 2.3.2013 arvostelu, tuomarina (taas) Marja Talvitie ja tulos JUN ERI 2:
"Erinomainen tyyppi. Hyvä pää ja ilme.Hieman niukat etukulmaukset, voimakkaat takakulmaukset, mutta hieman lyhyt lantio. Liikkuu hyvin sivulta katsottuna.Hyvä karvan laatu, mutta niukassa turkissa."


torstai 14. helmikuuta 2013

Narttukoiran elämää

Juoksut alkoi, harrastukset tauolla. Harmittaa ku just saatiin agihommat rullaamaan mukavasti. Mutta minkäs teet, se on nartun elämä semmosta. Pitää koittaa keksiä jotakin muuta kivaa ohjelmaa koirulille, kun ei pääse koirapuistoon, treeneihin eikä metsäänkään juoksentelemaan.

Maanantaina käytiin Mevetissä kuvauttamassa Lilyä, melkein koko sisarusparvi oli tarkastuksilla. Lilylle kuvaava ELL povasti A/A lonkat ja 0/0 kyynärät, jee! Silmät katottiin myös, olivat muuten ok, mutta pari ripseä sojotti väärään suuntaan, siispä lievä distichiasis. Hieno tyttönen!

torstai 7. helmikuuta 2013

Treenitauolta palailua

Uusi vuosi on alkanut viikottaisilla agitreeneillä. Päästiin Lilyn kanssa nyt ryhmään, joka treenailee keskiviikkoisin huhtikuun loppuun saakka. Sitten varmaan pääseekin jo ulkokentille jatkamaan reenejä keskenään.

On mennyt mukavasti, ja Lissu on saanut paljon itseluottamusta. Se oikein hihkuu innosta kentällä. Höpsö höseltäjä kun on, aika usein nessu vie mukanaan ja keskittymiskyky aika lyhyt, mutta pääasia että on hauskaa!

Oon saanu paljon vauhtia ja päättäväisyyttä koiraan sillä, että ohjaan itse PALJON määrätietoisemmin kuin alkuun. Mennään jo ihan kivasti (juosten!) kolmen-neljän esteen pätkiä. Mitään ohjauskuvioita ei olla juurikaan otettu, pääasia nyt että saa koiran syttymään lajiin ja hakemaan esteitä itsenäisemmin.

Kaikkia esteitä ollaan tehty jonkin verran, keinua ei vielä ilman hidastusta. Keppejä ollaan tehty edelleen verkoilla, ja olen joka treeneissä koittanut ottaa muutamat verkot pois, mikä onnistuukin ihan hyvin. Puomin kontakteja olen opettanut namialustalla, ja se toimii ihan hyvin. A:lle "painan" vain koiraa kädellä alastuloa kohti, ja se toimii ihan hyvin.

Toko on todellakin ollut jäissä, ei ole ollut intoa siihen yhtään. Aloitetaan nyt kuitenkin K9:n arkitokoryhmässä, jospa sitä vähän saisi taas kipinää siihen hommaan.

Kouvolan ryhmänäyttelyyn 2.3. ollaan menossa mittelemään kauneudesta taas :) pitääkin katsoa olisiko missään mätsäreitä ennen sitä, niin pääsis vähän harjottelemaan...

perjantai 21. joulukuuta 2012

Näyttelykaunotar

Blogin päivittely on jäänyt joulukiireiden yms. Ollaan kyllä treenailtukin... Aloitetaan kuitenkin näyttelyhommista. Löysin sen taannoisen Porvoon kv:n arvostelulomakkeen, tässä tuomari Marja Talvitien mietteen tuolloin yhdeksän kuukauden ikäisestä Lilystä:

Hieman lanneosaltaan pitkä. Hyvä kaula, hyvät etu- ja takakulmaukset ja ikäisekseen hyvä eturinta. Liikkuu kovin haluttomasti. Hyvä karva. Tekee välillä hieman takakorkean vaikutuksen.

Tuloksena oli siis EH, ei sijoitusta. Esitin koiraa tuolloin itse, mistä johtuu maininnat haluttomasta liikkumisesta ja takakorkeasta vaikutelmasta :D

Helsingissä käytiin näyttelemässä Voittajassa. Kasvattaja esitti Lilyn, paitsi lauantain kasvattajaluokassa olin itse Lilyn kanssa.

Lauantain Winnerissä 8.12.2012 tuomarina oli britti Patsy Hollings, joka antoi Lilylle ERI:n, sijoitti junnuluokassa kolmanneksi ja arvoi seuraavaa:

Stylish bitch. Would like stronger foreface and bigger nose. Moves a little close behind. Lacks coat.

Lilyn veli Rio oli juniorivoittaja!


Kasvattajaluokkaa: Icicle's oli neljänsiä. Menossa mukana Icicle's Say So (Rio), Icicle's So It Goes (Lily), Icicle's Just For The Record (Valma) ja Icicle's Saved By The Bell (Selma).



Sunnuntain 9.12. tuomari oli Norjan Karld Eddie Berge. Lilylle napsahti EH:

One year feminine bitch. Lovely expression. Excellent shaped head. Excellent ears. Good neck and topline. Wide and long kropp. Too long in loin. Would have stronger knees. Moves with good reach, but are unstable back. Happy temper and happy tail. Good coat and color.

Ihana ilmeeni ja erinomaiset korvani
Ihan tyytyväinen olen viikonloppuun. Lily käyttäytyi ihan nätisti kehässä ja sen ulkopuolella. Olen katsellut jotain ryhmiksiä ensi keväälle, josko sitä lähtis taas koittaan onneaan. Taippareihin pitää myös toki alkaa treenata (ehkä vasta lumien sulettua).

Agissakin ollaan käyty pari kertaa sitten viime postauksen, viimeksi keskiviikkona 19.12. Lily menee yksittäiset esteet mahdottoman innokkaasti ja hyvin, mutta esteiden yhdistäminen 2-3 esteen sarjoiksi on vielä hankalaa. Koira tarvii enemmän treeniä ja itseluottamusta, ei ole vielä oikein ymmärtänyt homman nimeä. Hauskaa on silti, ja joka kerta mennään eteenpäin. Tokoa ei olla treenattu juurikaan, paitsi paikkaa (aina kun saa ruokakupin) :)

Nyt joululomalle! Pitää sitten uuden vuoden kunniaksi listata tavoitteet 2013. Niitä siis miettimään...

tiistai 13. marraskuuta 2012

Tottelevainen piski (?)

Ollaan treenattu ahkerasti tokoa!
- Luoksetulo menee tosi mallikaasti
- Paikkaa ollaan treenailtu, nyt menee sisällä reilu minuutti, varmaan pitempäänkin. Ulkona tehty alle minuutti, tai pitempää pätkää palkaten välillä (sentään se suostuu menemään maahan ulkona!). Oon ihan lähellä koiraa vielä paikkamakuissa.
- Perusasentoja ja 90 asteen kääntymisiä ollaan reenailtu, menee jo paremmin. En ole onnistunut opettamaan sitä alustalla pyörimistä, mutta perinteisellä taktiikalla edistymistä takapään käytössä on havaittavissa.
- Liikkeestä seis menee siinä vaiheessa, että koira kävelee edessä ja pysähtyy käsimerkistä (+käsky "seiso"), jää seisomaan vaikka jatkan itse kävelyä.

Viime viikon yhteistreenitkin meni kivasti, oli ihan eri tekemisen meninki kuin edellisellä kerralla.

Ajattelin, että noutoa voisi alkaa opettaa noutokapulalla pikkuhiljaa. Pitää koittaa ensin naksutusmenetelmällä, josko sillä saisi nätisti opetettua.